Elmerin työmaata


Muonio kuuluu niihin neljään kuntaan, joissa hirvenpyynti on kolmen vuoden kokeiluna aikaistettu alkamaan Ruotsin malliin jo 1.9.   Koska vasoja ei haluttu ampua ensimmäisellä jaksolla ennen kiimarauhoitustaukoa, oli mahdollista ottaa vain sonneja, mieluummin ylivuotiaita tai muuten nuoria ja siten parempilihaisia. Meidän pyyntimailla vain eivät nyt haukussa pysyneet muut kuin emävasaporukat. Elmeri alkoi jo pikkuhiljaa turhautua ja levitellä etukäpäliä, kun ei ammuta vaikka hyvin pitäisi olla hollilla ja sitkeä oli haukku. Sille olisi taas hyvinkin ammuttu viisi tai kuusi elukkaa, mutta selitäpä se koiralle.

Onneksi Elkun työ palkittiin parilla koppelolla kiimarauhoituksen aikaan, kun oli siis hetki linnunpyynnillekin.

Tauolla oli aikaa Jarilla metsästää myös kameran kanssa. Tässä yksi kuva syyskuun lopulta, jolloin Elkku haki ja löysi emän ja kaksosvasat. Haukkui hyvin ja pitkään, mutta ihmetteli kun kuuluu vain kameran laukaisu.

              Ikiaikaisia vaistoja - Elmeri ja kaksosvasojaan suojeleva emä  



Ja saatiinhan Elkulle lopulta ammuttua se hirvikin lokakuun alussa pyynnin taas jatkuttua. Hyvä nuori sonni, josta puolet on jo meidän pakkasessa.

                                         *     *     *     *     *     *     *

Syksy on ollut Elmerille ja Elmollekin metsässä liikkumisen aikaa. Elokuun lopussa hirviporukasta osa oli Miaksen kämpällä talkoilemassa uutta siltaa joen yli. Edellisenä vuonna rakennetun oli talven jäät pukanneet sen verran pahasti poikittain, ettei sitä yrityksestä huolimatta saatu hilattua takaisin paikoilleen. Se oli purettava ja rakennettava uudelleen ja paremmin. Tänä syksynä häärivät pitkää päivää mukana myös Elmo sekä ruotsinvalkoinen Minttu.


 21.8.   SamPa-silta I

                                          SamPa I:n  siirtoyritys meni poskelleen.  
                     Olli viilentelee. "Koska jonkun oli uitava".  Sami ja Minttu
                                     jelppivät vinssiketjun kiinnittämisessä.

                     Elmo viilentelee mieluummin rantatörmän ruohikossa


 Seuraavana päivänä,  22.8.  SamPa-silta II

                   SamPa II valmistumassa hyvää vauhtia ja näyttäisi kantavankin.

                      SamPa II  siistittynä.   Sami ja Minttukin hengähtävät.

                                             

                                         Elmo rantamaalla syyskuussa.


                                                   *     *     *     *     *     *     *

Cheristä siis lähtivät väiveet kaksi vuotta vanhalla Frontline-ampullilla, samoin Elkusta (jossa niitä ei ollutkaan). Tarhalla muut joutuvat häätöä odottamaan, sillä maanantaista asti on satanut enempi vähempi kaatamalla vettä. Pakkasta lupailtiin ensin jo keskiviikolle, mutta nyt vasta perjantaille.
Rapsuttelut ovat lisääntyneet muutamaan koiraan, silti suurin  osa ei rapsuttele.

Cheri-pulla on Crista-siskonsa tavoin ottanut tämän kotisisäkoirahomman aivan tosissaan. Minä olen aamuisin lähtenyt töihin viimeistään puoli kahdeksalta, ja palaillut sitten kuuden maissa. Jari on toki Cheriä ja Elkkua ulkona käyttänyt, mutta Cheripä ei suostu pissaamaan. Voi hyvät hyssykät. Itepähän tietää. Muutenkin Cheri on niitannut itsensä tuohon samaan paikkaan tuvan matolla. Sillä on toki koko talo käytössä yötä päivää, mutta ei se kovin paljoa itsekseen peippaile. Mistähän ne hirmutarinat kaiken tuhoavista huskyista saa alkunsa..?    No, varmaan ihan aiheesta, mutta Cheri ei todellakaan kuulu niihin. Eikä meillä kukaan muukaan sisällä asunut ole vahinkoa aiheuttanut.       Jaa...no... Senja söi kahden viikon sisälläasumisen jälkeen molemmat gpsr-piuhat...  á 40e   mutta onneksi ei saanut itse tsäkäriä kun oli järsinyt myös seinässä olevaa tietsikan sähköjohtoa.       Trulli asui paluunsa jälkeen eka yön sisällä...saldo:  tuhottu ompelukoneen johto; sekä sähköliitäntä että poljin.

Cheri ei saavutetuista eduista luovu. Tässä kohtaa tuvan matolla se päivystää suurimman osan ajasta, vaikka mikä olisi. Jossain vaiheessa iltaa se onnistui syömään Elmerinkin loppunaput kun itse olin puhelimessa ja Jari paistoi muikkuja. Ovela pikku sittiäinen.

Perjantaina havaitsemani Cherin korvantaustat tutkin huolella heti, mutta vasta seuraavana aamuna koiraa rapsutellessa ja sen kellahtaessa selälleen huomasin että sillähän on väiveitä. Pikatarkastuksessa tarhalla niitä löytyi useasta muustakin, muttei kaikista. Kukaan ei kuitenkaan juurikaan rapsutellut ja toukokuun lopulla annettu vuosittainen sisä- ja ulkoloishäätökin johti siihen etten tullut kuvitelleeksikaan moista vaihtoehtoa.
Cheri ja iltasella hirvimetsältä sisälle tullut Elkku saivat Frontlineampullit nahkaan, vaikka päiväys niistä kyllä oli jo mennyt. Elkussa en liikettä havainnutkaan, mutta käsiteltävähän sekin oli. Cherin öttiäiset makasivat seuraavaan aamuun mennessä ketarat ojossa sen makuupaikalla.
Väiveitä ei ole kellään onneksi vilisemällä, jokunen hiippailija kyllä. Eivät varmaankaan ole siis kauaa kerenneet lisääntyä, mistä sitten ovat ilmestyneetkin. Pitkin syksyä olen kyllä käynyt kolmella eri eläinlääkärin vastaanotolla, siruttamassa, rokottamassa tai verikokeissa, yhteensä seitsemän eri koiran kanssa, että yksi vaihtoehto on siinä. Elmerikin on kämpällä pyörinyt paikoissa joissa muitakin koiria liikkuu.
Erkkarissakin olin, mutta ilman koiraa, tuskinpa niitä minun housunlahkeessa tänne asti matkasi.
Tulivat mistä tulivat, pois ne on saatava. Aloitin soittorumban lähikasvattajille, josko jollain sattuisi olemaan tarpeeksi ylimääräistä Cydectiniä tai vastaavaa, mutta ei ivermektiiniä, ne jätän nyt lopullisesti, koska tehot ovat mitä sattuu juuri väiveeseen. Tippoja löytyi sieltä täältä, mutta ei riittäisi koko laumalle. Oli siis odotettava maanantaihin ja toivottava että Salminen Pellossa olisi a) töissä ja b) Cydectiniä varastossa, nythän on kovan kysynnän aika.
Onneksi Juha oli Jämiltäpaluureissullaan joutunut ottamaan tirsat autossa jossain vaiheessa yötä ja herätessään seitsemän aikoihin tullut ajatelleeksi pirauttaa Salmiselle Cydectinin toivossa. Onneksi! Säästyin neljän tunnin edestakaiselta ajolta. Sitäpaitsi Salminen oli syyslomalla. Mutta tavoilleen uskollisena oli vastannut puhelimeen: "Syyslomallahan tässä ollaan, mutta mitäs sulla ois?"  Vastaanotolle päästyään oli Juha todennut Pekan operoivan täyttä häkää jotain kissaa, ja asiakkaita oli jonoksi asti. Syyslomalla. Se on taivaan tosi, että kun Pekka joskus praktiikkansa lopettaa, me ollaan täällä yhtä huipputyyppiä vailla.

                                            
                                                          *     *     *     *     *

Tarhalla on juoksut parhaillaan kuudella nartulla, kellä missäkin vaiheessa. Nuna ja Lilli humputtelevat keskenään, Rulla asustelee yksin. Taigakin tiputtelee. Siskonsa Piika näköjään myös, mutta emänsä Kuura ei. Kuuran astuttaminen saa nyt sitten varmaan jäädä toteuttamatta. Mutta onhan noissa sen tyttärissä kaikki potentiaalisen hyviä jatkoa ajatellen. Taigan astuttamista tähän juoksuun pyörittelen mielessäni. Gubben pallivika harmittaa tosissaan, mutta minkäs sille voi.
                                                                                                                         
Roxy ei toivottavasti ole tärpeissä, sillä Trulli survoi itsensä maanantai-iltana ruoan päälle naapuritarhaan vierailulle. Uskomattoman pienestä välistä mahtuu husky. Kello oli jo yhdeksän illalla ja valot sammutettu tarhalta, kun iltajoikaamisen seasta aavistelin jotain muutakin. Ikkunasta kuulin että joku kiljuu, ryntäsin tarhalle t-paidassa ja kotiseslongeissa, jalkaan vetäsin kuistilta Jarin roimavartiset. Siellähän ne olivat, Roxy kopissa selällään ja Trulli puoliksi ulkona, Roxy kiekui ja Trulli yritti pysytellä paikallaan. Toivoin ettei tämä olisi niitä nalkkeja jotka kestää puoli tuntia, pakkasta oli muutama aste. Irtosivathan ne siitä, jätin Trullin sinne missä olikin, ei ne enempää vahinkoa ehtisi saada aikaan, aamulla miettisin uudet järjestelyt. Villasukat haisi karmealle, sillä isännän roimavartisissa taisi olla muikunroiskeita sisäpuolellakin, luntakin niihin oli tietysti satanut.
Roxyn ultraan aikanaan ja jos vipinää on, niin puretaan. Molemmat koirat ovat sinänsä käyttökelpoisia, mutta eivät yhdistelmänä.

Cheriltä löytyi molempien korvien alta poskista rupiset laikut. Mitä ne lopulta ovat, en vielä tiedä, mutta Cheri muutti eilen sisälle, elämänsä ensimmäistä kertaa. Sitä ei kyllä huomaa mistään, sillä tiitterä pulla on kuin kotonaan. Suuri Hirvikoira Elmeri tuli myös alkuillasta metiltä ja jäi tietysti sisälle yöksi. Molemmat saivat vähän hirvenroippeita ja siellä ne pötköttivät tuvan matolla yönsä, vaikka koko talo oli käytössä.
Sopu ja yhteiselo olivat toki itsestään selvät, mutta siskokset Cheri ja Crista eivät muuten ole samoilla linjoilla urosmaun suhteen. Cristahan asui sisällä pari kuukautta toissa vuonna juuri näihin aikoihin.

Cheri ja Elmeri


Cheri ei käsitä mikä tässä punaisessa pystäriherrassa nyt on niin ihmeellistä, tuossahan se vain maataretkottaa. Elmeri taisi olla tyytväinen rauhallisesta seuralaisesta.

                                                                      *     *     *     *     *

Edellinen blogin kuva heinäkuun lopulta oli varmaankin enteellinen noin asenteellisesti - tai no, ollaanhan siinä perät vastakkain -  sillä Susi ei todellakaan ole kantavana. En moista kuvitellutkaan, mutta uskalsin toivoa kuitenkin, ihan pikkasen, että jospa nyt sittenkin. Kreetalta kotiin palatessamme oli kuherrus(?!?)tarhassa rauha maassa ja Argosta kiinnosti enempi juoksutarhassa jolkotteleva Suden sisko Sinko. Eli tilanne oli selvästi jo ohi. Tanja ei ollut havainnut mitään astumiseen viittaavaakaan, toisaalta eihän tarhalla kukaan jouda päivystämään toiminnan toivossa. Eli sain edelleen jatkaa toiveideni ylläpitämistä, koska olihan se mahdollista...olihan..?!
Susi suvaitsi lappaa vettä myllyyn esittämällä tooodella lutusta ja kiehnasi minkä kerkesi. Ei se neidin luonteenvastaista ole muutenkaan, mutta nyt meni överiksi. Tai sitten sitä näkee mitä haluaa, tietty. Jotenkin Susi alkoi pyöristymäänkin ja nyhväsi sen luunsa kanssa kaiken päivää eikä edes kärtynnyt uudelle tarhakaverilleen, siskonsa pojalle Ricolle, jonka hain Leenalta pari viikkoa lomaltapaluun jälkeen. 

Jippajee, pentuja Sudelle, vihdoinkin!!!

Ruokin tietenkin, varmuuden vuoksi, sen mukaan.    Ja Susi söi.    Sekin on epätävallista, että se syö yli oman tarpeen.
Koska astumisajankohta oli  +- 5 päivää, vein Suden ultraan jossain periaatteessa 43-53 vrk:n kohilla.    Ei mitään.  Yritin eläinlääkärille ehdottaa että jospa se ei vain näy, sieltä rasvakerrosten lomasta.     Ei.    Ei näkynyt.
Myöhemmin kuulin, että Mariannella oli sinä samaisena päivänä käynyt neljä vai viisi ultrattavaa sippenarttua, ja kaikki, joiden ei haluttu olevan tiinenä, olivat, ja se yksi ainoa, eli Susi, jonka tahottiin olevan, ei ollut.

No, nyt on Suttura laihiksella.On se kyllä pönäkkäkin.

Muuten oli lomamme aikana ollut kaikki tarhalla toiveiden mukaan ja rauhallista. Tanja tuntee koirat, ja koirat tuntevat Tanjan, eli mitään jäynää eivät enää yritä kehittääkään. Siitä todisteena pari Tanjan Kreetalle lähettämää kännykkäkuvaa edelleen hyvin käyttäytyvistä koirista, vaikka emäntä on ollut poissa jo yli viikon.

                    Isä ja poika, Piiveri ja Gubbe, kyynärpäätaktiikkaa tarhan ovella
                                           ruokakuppien täyttymistä odotellessa.

                                              Mallioppilaat, veljekset Button ja Ayrton,
                                                       odottelevat lupaa ruokakupille.

                                                                  *     *     *     *     *

                      Argos ja Susi jäivät samaan tarhaan heinäkuun lopulla

Pentuesuunnitelmia-sivulle onkin jo päivitetty tuoreimmat käänteet. Edelleen pätee että ihminen suunnittelee...  
Koska Susi on todella hyvä koira valjaissa sekä ylipäätään ja sen egokin sellainen että siitä puoliväkisinkin jatkoja tahtoisin, päätin  -  Pandan astuttamisen siirryttyä  - vielä kertaalleen yrittää. Elvis sai vuosi sitten sen verran selkeästi  kieltävää asennetta, että tällä kertaa päätin luottaa ulkopuolisiin hurmureihin, ellei Miss Diva oman tarhan uroita kelpuuta. Kaukaa niitä ei ehtinyt enää alkaa etsiä, eikä kyllä tarvinnutkaan. Susitievasta tuli visiitille Karuantan Argos. Mahtava kaapolainen, jolla aivan sama jorina kuin eräällä toisellakin kaapolaisella. Poika ei ole poissa kotoa asustellut eikä vieraissa autoissa matkustellut, mutta niin vain hyppäsi punaiseenkin Transitiin ja kiskoi häntä oikosenaan tarhalle kun meille päästiin. Sudella tieten oli asenne entisellään, mutta sinne se poika hyvillä mielin jäi kahdeksi viikoksi. Me lähdimme Kreetalle kärvistelemään +38 asteeseen. Tanja asui meillä ja hoiti koirat, tilanteita ei häneen silmiinsä osunut, enkä totta puhuen juuri usko niitä olleenkaan, Suden tuntien. Argosta ei kyllä voi yrittämisen puutteesta moittia.

Pandan juoksu tuli sekin luultua myöhemmin. Ajankohta olisi muuten ollut sopiva, sillä Panda olisi vielä ehtinyt hyvin talven töihin pentujen jälkeen. Ainoa ongelma oli se, että tärpit olivat juuri silloin kun me olimme kolmen ja puolen tuhannen kilometrin päässä. Jussi ja Marjo olivat jo varmistaneet Pandalle kortteerin vierailla ja minkä tahansa muun nartun olisin voinut vieraaseen paikkaan kahdeksi viikoksi jättääkin, mutta en Pandaa. En, ellei sille ole varattuna oma bunkkeri, josta se ei kiipeä yli, kaiva ali tai tule läpi. 
Kotoa - nyt kun se mieltää että meillä on sen koti - Panda ei yritäkään minnekään, mutta tämän houdinin kanssa minä en ota mitään riskejä.
Panda astutetaan Iknekillä seuraavaan juoksuun, eli keväällä 2011.

Seuraavaksi odotellaan Kuuran juoksun alkamista. Mitä pidemmälle sen alkaminen siirtyy, sitä todennäköisemmin en sitä astuta, sillä talven tullen tarvitsen Kuuran töihin valjakkoni ehdottomana luottojohtajana, en pentulaatikon pohjille.
 

                           Kuura parin vuorokauden reissulla keväällä 2008

                                                              *     *     *     *     *

                           Frisco kotirannassa eli Väylän jäällä talvella 2006         

                                                        

Heinäkuun viimeisinä päivinä - tarkemmin 28.7. - tuli eteen se päivä, jolloin Frisco jätti meidät. Joulukuun 19. olisi Friscolla tullut täyteen 13 vuotta. Mitään erityistä syytä tai sairautta ei sillä ollut, mutta kaikenkaikkiaan ja edeltäneetkin elämänvaiheet huomioon ottaen olin jo vuosi sitten tehnyt päätöksen, että tämä kesä ja syksy olisivat Friscon viimeiset.  Niin sitä ihminen suunnittelee. Toisaalta, melkolailla oikeaan tulin osuneeksi.  
Saatan tehdä asioista suurempia kuin ne ovatkaan. Silti on ollut mielessä, että miten se sattuikaan, että Frisco lähti juuri silloin. Ja lopulta itsekseen.
Eläinlääkärillä kävimme edellisenä päivänä ja sieltä Friscon vielä kotiin toin. Seuraavana päivänä oli Friscon vointi selvästi parempi, mutta eihän se toki kunnossa ollut. Viitisen tuntia olin päivällä töiden takia poissa ja kotiin palatessani oli Frisco jo päättänyt lähteä.      Näin sen jo kaukaa.   
Verikoe- ym. tulokset varmistivat aikanaan, ettei Friscolla mitään erityistä
vaivaa ollut, kuolinsyy oli lähinnä vanhuus.

Tahdon ajatella, että Friscolla oli kuitenkin melko mukava elämä täällä meillä.
Rekikoira se ei enää tullessaan tahtonut olla, vaikka sen syystreeneihin alkuvuosina otinkin mukaan, siitä Frisco kuitenkin tykkäsi.
Pallohullu se oli myös, tennispalloa ei kukaan jaksanut niin miljoona kertaa naapurin pellolle heitellä, etteikö Frisco sitä olisi hakenut. Vapaana Frisco kulki missä vain, oppi sisäsiistiksi heti ja yleensäkin oli kuin mikä tahansa seurakoira. Friscon lempileikkikaverit olivat Nuna ja Lilli, joiden kanssa se suurimman osan ajasta asuikin samassa tarhassa.  Frisco oli todella nopea, enkä kenenkään ole nähnyt tekevän sellaisia loikkia juoksutarhassa, kuin mitä Frisco teki. Aivan sama osuiko eteen Nuna tai se juoksutarhaan unohtunut minikoppi, Frisco ampaisi yli yhdellä laukka-askeleella. Ehtihän se Frisco yhteen alkutammikuun aikaan astua molemmat tarhakaverinsakin, Nunan ja Lillin. Ja asua sisälläkin parina kesänä. Nyt Frisco on liittynyt tuonne Juoksutarhan Vartijoihin. Siellä ne ovat edelleen kaikki muistoissa olemassa.
                                                                                                       

   Frisco ja parhaat kaverinsa Nuna sekä Lilli kotipihalla kevättalvella 2005

                                                               *     *     *     *     *