Picture



Uuloffi
on takaisin synnyinlaumassaan !

Päätös oli uudelta omistajalta oikea, sen näki viimeistään kun Uuloffi saapui kuukauden poissaolon jälkeen synnyintarhalleen. Jos on penikka onnellinen ja kotonaan, niin tämä oli !  Siperialainen osaa olla oma lukunsa ja Pandan jälkeläiset varsinkin. Kun sain Uuloffin takaisin, huomasin viimein että siinä on pennuista se, jolla on täysin Pandan katse silmissään. 
Pojalla oli avartava kuukausi elämässään,  se sai nähdä muutakin maailmaa jo näin nuorena.

Kiitos vielä kerran Satumarja oikeasta "koiran lukemisesta".

( nämä kuvat ovat kuukauden vanhoja, Uuloffi 5kk, copyright Satumarja Stenman  )


Picture







Muihin kuulumisiin. Jolukuun ensimmäinen päivä ja lunta vain nimeksi, sekin vähä eilisen plussakelin vesisateen jäljiltä koppurassa. Ensimmäinen keikka 15. päivä, saapa nähdä miten monta kertaa ennen sitä enää pääsee treenaamaan, näillä liukkailla loukkaantumisriski on turhan suuri. Tuon jääkentän päälle tarvittaisiin nyt nuoskalunta että töppöset pitäisivät. Pelkkä pakkaslumi vain luisuu alta pois ja keli on yhtä vaarallisen liukas.

   Viime viikolla muuttivat ensimmäisen pentueeni kolme sisarusta.  Ava, Anouk ja Ayrton asuvat nyt Suonenjoella, aikaisemmin Lauralle muuttaneiden Jakin ja Senja "Senttu, Senna, Simana Sissosen" kanssa. Ajoin itse viemään nämä vähintäänkin aktiiviset terävänenät uuteen kotiinsa. Ihmeissään illalla olivat, mutta hyvin asettuivat. Yötämyöten piti tietysti vähän Ayrtonin päkyttää naapurin mettäkoiran kanssa vuoron perään, mutta hyvin asettuivat kun tuttu "SSSHHHH!!!!" kuului oven raosta. En olisi uskonut näistäkin luopuvani. Verkkokalvolle on syöpynyt Ayrtonin syntymä. Se oli ensimmäisen pentueeni ensimmäinen pentu ja vannoin että tämä ei lähde täältä ikinä. No. Koirien parastahan on ajateltava, nämä vilkkaat superoravat eivät ole (Avaa lukuunottamatta) niitä jotka tiukan paikan tullen autoon pakataan rankkaa työpäivää varten. Se on tarkoittanut sitä, että liian usein ne ovat joutuneet jäämään kotitarhalle, monien muiden lähtiessä töihin. Ja koska Ava  & Anu ovat paita & peppu, ei minulla ollut aikomustakaan niitä erottaa. Button on täällä kotona tosin ollut jollain lailla orpona veljensä Ayrtonin muutettua, ne kun olivat tarhakavereita. Trulli sen sijaan ei tiedä tämmöisestä yhtään mitään, se puolestaan asuu nyt sisällä lauantaista lähtien, pönttö päässä ja tikkejä nivusessa. Johonkin se on itsensä repäissyt, kohtalainen palkeenkieli piti Ylitorniolla saakka käydä paikkaamassa. Uskomattoman hyvin on Äitinsä Poika (siihen nähden siis) koko homman ottanut. Kyllä se taitaa Trulli olla sittenkin tullut isäänsä ;)



Leave a Reply.