Uuloffi on takaisin synnyinlaumassaan !
Päätös oli uudelta omistajalta oikea, sen näki viimeistään kun Uuloffi saapui kuukauden poissaolon jälkeen synnyintarhalleen. Jos on penikka onnellinen ja kotonaan, niin tämä oli ! Siperialainen osaa olla oma lukunsa ja Pandan jälkeläiset varsinkin. Kun sain Uuloffin takaisin, huomasin viimein että siinä on pennuista se, jolla on täysin Pandan katse silmissään. Pojalla oli avartava kuukausi elämässään, se sai nähdä muutakin maailmaa jo näin nuorena.
Kiitos vielä kerran Satumarja oikeasta "koiran lukemisesta".
( nämä kuvat ovat kuukauden vanhoja, Uuloffi 5kk, copyright Satumarja Stenman )
Muihin kuulumisiin. Jolukuun ensimmäinen päivä ja lunta vain nimeksi, sekin vähä eilisen plussakelin vesisateen jäljiltä koppurassa. Ensimmäinen keikka 15. päivä, saapa nähdä miten monta kertaa ennen sitä enää pääsee treenaamaan, näillä liukkailla loukkaantumisriski on turhan suuri. Tuon jääkentän päälle tarvittaisiin nyt nuoskalunta että töppöset pitäisivät. Pelkkä pakkaslumi vain luisuu alta pois ja keli on yhtä vaarallisen liukas. Viime viikolla muuttivat ensimmäisen pentueeni kolme sisarusta. Ava, Anouk ja Ayrton asuvat nyt Suonenjoella, aikaisemmin Lauralle muuttaneiden Jakin ja Senja "Senttu, Senna, Simana Sissosen" kanssa. Ajoin itse viemään nämä vähintäänkin aktiiviset terävänenät uuteen kotiinsa. Ihmeissään illalla olivat, mutta hyvin asettuivat. Yötämyöten piti tietysti vähän Ayrtonin päkyttää naapurin mettäkoiran kanssa vuoron perään, mutta hyvin asettuivat kun tuttu "SSSHHHH!!!!" kuului oven raosta. En olisi uskonut näistäkin luopuvani. Verkkokalvolle on syöpynyt Ayrtonin syntymä. Se oli ensimmäisen pentueeni ensimmäinen pentu ja vannoin että tämä ei lähde täältä ikinä. No. Koirien parastahan on ajateltava, nämä vilkkaat superoravat eivät ole (Avaa lukuunottamatta) niitä jotka tiukan paikan tullen autoon pakataan rankkaa työpäivää varten. Se on tarkoittanut sitä, että liian usein ne ovat joutuneet jäämään kotitarhalle, monien muiden lähtiessä töihin. Ja koska Ava & Anu ovat paita & peppu, ei minulla ollut aikomustakaan niitä erottaa. Button on täällä kotona tosin ollut jollain lailla orpona veljensä Ayrtonin muutettua, ne kun olivat tarhakavereita. Trulli sen sijaan ei tiedä tämmöisestä yhtään mitään, se puolestaan asuu nyt sisällä lauantaista lähtien, pönttö päässä ja tikkejä nivusessa. Johonkin se on itsensä repäissyt, kohtalainen palkeenkieli piti Ylitorniolla saakka käydä paikkaamassa. Uskomattoman hyvin on Äitinsä Poika (siihen nähden siis) koko homman ottanut. Kyllä se taitaa Trulli olla sittenkin tullut isäänsä ;)
Wireeni aamutarhassa (5kk) / Wireeni & the morning run (5 months)
Haikein mielin on todettava tässä käyneen nyt niin, että toinenkin pentu lähti maailmalle. Repeteus (Teu) muutti 9-viikkoisena Caritan valjakon tulevaisuuden vahvistukseksi ja pari viikkoa sitten soitti Satumarja kysyen voisinko kuvitella hänelle yhden pennun myyväni. Mielessä iski tyhjää hetken verran, mutta yön yli nukuttuani totesin, että jos jollekin tästä pakko vielä vähentää, niin Satumarjalle sitten. Uuloffin valitsin pojista, sillä se on lupaavanoloinen veijari, Goosakin "kaksoisveli" monella tapaa. Jäljelläolevista ei siis lähtenyt ainakaan rakenteellisesti huonoin pentu ! Päätä, luonnetta, huumoria ja kieli poskella -asennettahan näillä tuntuu olevan jokaiikalla.
Repeteus "Teu" 11-viikkoisena / 11 weeks
Uuloffi 5kk / 5 months
Pandan ja Kimin (yritän aina erikseen muistaa että pennuilla on myös isä) pennut ovat ehtineet reilun 4kk ikään. Kasvun tässä vaiheessa aletaan jo olla muutakin kuin pötkylöitä, toisaalta Goosakki varsinkin on edelleen pötkylä - vaikkakin hyvän näköinen sellainen - Paukku ja Wireenikin ovat potristuneet. Uuloffi kasvattaa jalkoja, Gini on oma soppelinsutjakka itsensä ja Iiro vaikka aina ruokaa sekin kyttää, ei ole onnistunut lihottamaan itseään liikaa. Kaiken kaikkiaan; tällä poppoolla on aivan tolkuton ruokahalu! Ne pitää teljetä tarhasta ULOS kun kopin katolle on asetettu ruokakupit odottamaan tunnin juoksutarhaviiletyksen päättymistä. Uuloffi varsinkin kyttää minua silmiin jokatoisessa kurvissa, että jospa vaikka sittenkin jo saatas sitä ruokaa. Kun avaan tarhan oven ja alan huikkasta "tule tule tule!" niin vaikka mikä leikki olisi kesken niin puolet poppoosta on tarhassa ennen kuin olen saanut sinne toisenkin jalkani ja kaikki luut putoaa kuin kinttaat työmiehen kädestä samantien. Madotus ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin helppoa kuin tämän pentueen kanssa. Nämä syövät ihan mitä vain, kunhan se on ruokakipossa. Se on hyvä ! Virtaa on muutenkin kuin pienessä kylässä, en täysin muista enää miten kaksi aikaisempaa pentuetta käyttäytyivät, mutta olivatko ne muka tosiaan tämmösiä ?! Luonne-eroja oli jo pikkupentuaikana ja jonkin verran ikäkauden mukaan ne vaihtelevat, mutta kyllä ne perusluonteet näyttävät säilyneen. Silti, kaiken kaikkiaan, nämä ovat Pandan pentuja ! Toisissa korostuvat eri piirteet kuin toisissa, mutta samaa sakkia ovat !
Siperianhuskyjen vuotuinen erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna 10.-11.9. Kannuksessa. Viimetingassa sain väläyksen ilmoittaa jopa kolme koiraa kehiin, mutta hauskahan oli viime vuodesta poiketen olla muutakin kuin vain hengaileva turisti – löysin itsestäni totisen jännittäjän molempina päivinä ennen kehiä. Viikonlopun tunnelma oli mukavan leppoisa ja hymyileväinen – niinhän erkkareissa aina, mutta tämä oli jotenkin oikein erityisen onnistunut, aamun vesisateistakaan ei ollut tunnelman latistajaksi. Lauantain sätkystä toivuttuani – Kimi sai vaivaisen H:n ja minä ostin Sumu-Usvan Designin Anittan kojusta hienon lohtukaulakorun – oli sunnuntain narttukehä jo paljon mukavampi. Tuomari oli yön yli nukuttuaan sisäistänyt siperianhuskyn rotumääritelmän ja sekä Sinko että tyttärensä Roxy saivat AVO ERI:n ja laastarina lauantaiselle Sinko sai vielä SA:n. Hienot tytöt ja mallikkaasti hanskasivat koko viikonlopun nämä lähinnä vain uriin tottuneet kotihiirulaiseni. (kuvat lisään tänne kunhan saadaan viralliset - ja ainoat onnistuneet )
Pandan ja Kimin pennut syntyivät 26.5. ja ovat nyt jo reilu 14-viikkoisia. Pentueesta yksi eli Repeteus muutti uuteen kotiin Oravaisiin, toivottavasti tulevaksi Ironteam-vahvistukseksi. Teun kuulumisia seuraillaan täälläkin mielenkiinnolla ja sydämellä. Pentue on - yllätys yllätys - osoittautunut Pandan pentueeksi ! Toisaalta painavat kieli poskella eivätkä turhia jaloissa pyöri, toisaalta taas osaavat katsella tyynen rauhallisesti koko popula maaten tarhassaan kuin sfinksit jos muita koiria nyt vaikka ruokin tai mitä nyt sitten onkin tapahtumaa. Ei koske meitä, tuntuvat tuumaavan. Kiipeily kynnyksen yli aloitettiin jo viisviikkoisena, verkossa ei ainakaan toistaiseksi ole kukaan roikkunut, paitsi kuulemma Teu ! Välillä kuulostaa kuin tarhassa asuisi toistakymmentä puhetuulella olevaa Aku Ankkaa, eikä suinkaan kuusi söpöä huskyn pentua. Pentueen isän Kimin perimä näkyy toistaiseksi suurena puheliaisuutena. Paukku (Polariina) varsinkin päästelee käsittämätömiä "BOO" ja "BÖÖ" kommentteja, jotka kuulostavat joltain ison lehmän, kärttyisen lampaan ja piiputtavan Pappa-Tunturin yhdistelmältä. Ihania piipertimiä !
Itälaika Rexi käväisi Rovaniemen ryhmänäyttelyssä 3.9. Vaikka olikin hirvenpyynitkausi juuri alkanut niin pystäri Elmeri pääsi aloitukseen matkaan, joten Rexi jouti poseeraamaan. Rexi sai Sakari Potilta KÄY EH.
Kaksi päivää myöhemmin eli 5.9. Rexi pääsi varsinaisiin töihinsä ensimmäistä kertaa tälle kaudelle ja ensimmäistä kertaa myös meidän uusien "isäntien" hoteissa ja kahdessa tunnissa se haukkui nurin kaksi hirveä. Hieno poika.
Oho. Onpas aika vierähtänyt. Enpäs kuitenkaan ala selittelemään, vaan syytän suorin vartaloin Facebookia.
Talvi meni ja kevät tuli, sille kai ei mitään voi. Mutta jään odottelemaan tulevaa talvea ja sitä ennen syksyä :))
Kevättalvi kului pääasiassa Äkäslompolon Luontokeskus Kellokkaassa ajelutuksia tehden (kuva yllä).
Luca muutti uuteen kotiin Jonnalle Kemiin, missä Luca onkin saavuttanut aivan uuden korkea-arvoisen herra-aseman :)
Meille muutti puolestaan helmikuussa itäsiperianlaikauros Hetejupukan Rexi, nyttemmin 7v. Aivan mahtavan nauravainen ja hyväluontoinen herra, jolle hirviä on ammuttu viime syksynä 5 kpl, eli joka kerta kun Rexi on metsään viety. Plakkarissa on jotakuinkin reilu kolmekymmentä kaikenkaikkiaan.
Pandahan on siis astutettu Kimillä ja tiistaina ultrassa näkyi vipinää, viisi piiperoa ainakin oli havaittavissa. Odotan tätä pentuetta suurella mielenkiinnolla. Panda on paitsi todella nopea, myös erittäin sinnikäs ja periksiantamaton työmyyrä. Pentueen isä Kimi on iloinen heppuhei, jolla en taatusti ole löysäää liinaa nähnyt. Kimi tekee työt myös valjakon keulilla, sinkkunakin.
Ulkoloishäätö onnistui hyvin,väiveet hävisivät, toinen häätö varmuuden vuoksi ihan näinä päivinä. Muuta vipinää sitten oli, ikävä kyllä, sillä Trullin omatoiminen vierailu Roxyn tarhassa oli hedelmällinen. Nuo rievatut vain toisinaan keksivät ne keinonsa. Minusta on aina ikävä tehdä näitä purkuja, kun kaikkensa on kuitenkin tehnyt ettei mitään tapahtuisi ja nartulle se on aina kuitenkin rankka troppi. Varsinkin kun itse kaiken kiireen keskellä ehdin välillä unohtaa sen ultrauksen, joten meni turhan myöhälle, kun aikaisemminkin olisi jo voinut todeta ja purkaa. Roxya olen harkinnut yhdeksi mahdolliseksi nartuksi josta jatkot saattaisin ottaa, Trulli myös sinänsä on kelpo rekikoira. Nämä vain yhdistelmänä ei ole sellainen skenaario joita itselleni välttämättä tahtoisin. Tulos olisi toivottavasti työteliäita ja johtajapotentiaalilla varustettuja rekikoiria, mutta aika turhankin vilkkaita omaan makuuni, sosiaalisia kyllä olisivat varmaan olleet. Sitä on vaikea muille perustella, mutta koirani tuntien en vain näitä kahta yhdistäisi.
Hauska tai no, ihme kuriositeetti on se, että koko väive-episodin alunperin hoksasin siitä, että Cherin molemmat korvantaustat olivat ruvella. Kauheeta, miten en ollut nähnyt moista ja kauheesti varmaan ollut öttiäisiä kun raasu korvansakin raapinut. No eihän Cheri niitä ollut raapinut eikä koko hommalla ollut mitään tekemistä väiveiden kanssa. En tiedä mikä feromonipommi tuo tytteli on, mutta Vexinhän näin sen korvia nuoleskelevan jo ennen koko härdelliä. Nyt sitten on täällä sisällä edelleen asustelevat matonkuviot alkaneet saman homman, eli Elkku nuoleskelee Cherin korvia. En ole päässyt selvyyteen että onko sillä niin herkkua korvavaikkua (kun ei sitä ole) vain mikä tämä juttu on. Mutta onni sinänsä että koko korvahässäkän takia äkkäsin väiveet noinkin ajoissa.
Korvavaikusta puheenollen; meidän makkarista alkoi hävitä korvatulppia. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että vaihtoehdot on melko minimaaliset. Elkku ei varmaan makkariin edes menisi, koska se on kielletty. On se kielletty Cheriltäkin, mutta sinne se vaan hipsii heti minun perässä. Sama kuin Crista aikanaan, ei mitään tehoa selittää että "EI". Crista killitti aavistuksen harittavansumuisilla silmillään ja veti loppuun asti roolin että "Me no comprendo" . Cheri hiippailee sinne kun en ole kotona ja toinen puolisko nyt ei huomaa vaikka vähän enempikin ois hässäkkää. Se on nyt vetänyt seittämän korvatulppaa neljässä päivässä.
* * * * * * *
Cheri asuu edelleen sisällä. Siihen on ihan just yhtä vähän mitään varsinaista syytä, kuin oli kaksi vuotta sitten siskonsa Cristan sisälläasumisen venymiseen. Minusta vain on niin hauskaa kun joku huskynkuvatus killittää aamulla tuvan matolla makoillen minua silmiin kun avaan makkarin oven, joskus kaheksalta, joskus puol ykstoista. Tosi pitkään ulkoilutin Cherin ja mettäkoira Elmerin hihnassa, tai siis pissitin, ei ne muuta tahonneet keretä tehäkään ennen kuin piti jo äkkiä päästä takaisin sisään. Tuntui vain kivalta pitkästä aikaa pitää kahta koiraa hihnassa :) ihan kuin olisin dog sitter Nykissä...tai se pikkutyttö joka aikanaan leikisti talutti seefferiä, vaikka oikeesti piti kädessä vain pajunoksaa. Cheri on muutenkin hauska, ihan kuin kaikki muutkin sisällä asuneet. Ulos kun sen päästää, se tekee tarpeensa melko nopsaan ja sitten jo kiiruusti sisään, sillä kylmä kangistaa nopeasti.
* * * * * * *
Saaliin puolesta tuli tällä kertaa mahalasku. Ei johtunut todellakaan ainakaan koirasta, ei koiran isännästä, eikä edes perässähiihtäjästä.
Kolmen päivän kunnon lumisateiden jälkeen on nyt vähän plussan puolella. Tässä odotellessa ja katsellessa kun lumet tulevat rytinällä katolta alas, on hyvää aikaa päivittää juttua tänne. Koirien ruokinnan jälkeen onkin sitten tiedossa miten loppupäivä kuluu: Tiukkaan tinttaantunutta lunta siirtäessä.
Viikko takaperin sunnuntaina lähdin ensimmäistä kertaa varsinaisesti hirvimetälle. Jarin ja Elkun kanssa starttasimme yhdeksän jälkeen. Lunta oli jo jonkun verran, mutta ei vielä kulkemista haittaamaan. Pakkaskelissä oli äänettömästi eteneminen hankalampaa, koska pakkaslumen pinta oli rapsakoitunut ja räsähti askelten alla. Minun piti kuulemma yrittää astua mahdollisimman tarkkaan edelläkulkevan voudin jalanjälkiin. Kävi mielessä että hmm, mikähän osa tästä on pelkkää asennekasvatusta... Keli oli hieno ja aurinkoinen, muutaman asteen pakkanen esti liiallisen hikoilemisen ja toisaalta teki sen ettei tulia viitsitty tehdä ollenkaan, sillä pitempään aloillaan istuminen ei houkutellut. Yksi tauko pidettiin että saatiin evästä syötyä. Siinä kohtaa Elkulla oli ensimmäinen haukku; grillimakkarahaukku :) Tunsin itseni koppeloksi. Oli sitten pari muutakin koppelohaukkua, mutta hirviä ei näkynyt, siis ei edes jälkiä, mikä oli jo melko ihmeellistä. Tuli mieleen ettei ole hirvimetällä ihan niin yksinkertaista kuin Afrikassa eteentuupatun saaliin ampuminen. En tainnut olla ihan hyvä maskotti tälle reissulle. Kolmisen tuntia ehdimme tarpoa vaaranrinteitä ylös ja alas, kun kajahti jyhkeä haukku, ihan erilainen kuin päivän ensimmäiset haukut. Olimme varmoja että se mahtaa nyt olla hirvi. Kinkaman taakse ei kunnolla nähnyt, ja aikamme odoteltuamme lähdettiin hiipimään haukulle. Se olikin jännää puuhaa, laittoi veret kiertämään ja päätin samantien tulla heti huomenna uudestaan metille! Haukussa oli lopulta kuitenkin "vain" iso metso. Ikävä kyllä linnunpyyntiaika oli jo ohi, ei saatu metsopaistia.
Monta syksyä on jo ollut tarkoitus että lähtisin matkaan, mutta kun nämä siperialaisetkin tahtovat syksyllä viedä tarkkaan kaiken liikenevän ajan, on se oikea metilläkäynti aina vain jäänyt. Viimeinen kerta tuo ei kyllä ollut, oli se kokemus niin hieno, vaikkei hirveä saatukaan nurin. Omassa hommassaan hyvän käyttökoiran työn seuraaminen on mielenkiintoista ja mahtavaa! Eikä ole itsellekään haitaksi viettää silloin tällöin päivä maastossa, tarpoa viisi tuntia yhtä soittoa, saldona noin 15 kilometriä, hyvä mieli ja reidet hapoilla.
Enemmänkin kirjoitettavaa päivästä on, mutta koska juttu julkaistaan aikanaan RIISTA-lehdessä, on minun maltettava tässä kohin koko stooria laittamasta.
* * * * * * *
Yöllä ja aamulla satoi lunta. Sen verran, että tienoo on ihanan näköistä. Lumi valaisee uskomattoman paljon. Tämä kuva on ruokinnan jälkeen joskus iltasella, puoli seitsemän aikaan. Tarhalla pitää valot jo olla näillä main, vaikka ruokinnan jos kuuden jälistä ehtii valmiiksi, ei vielä tarvita.
Aamupäivällä töihin ajellessa, hoksasin ojanpenkassa korpin ja variksen samalla raadolla. Ehdin ajatella, että se raato oli aivan tuore ja punaruskea, toivoin että kettu, eikä pystäri. En ajatellutkaan jarruttaa ja pysähtyä sadan metrin päähän, huonossa paikassa kaarteessa. Koska jos siinä jo haaskalla ollaan, kuollut se on. Takaisin ajellessani, neljän maissa, kurottauduin vastapuolenkaistaa kattelemaan josko näkyisi mikä se on. Hyvä etten ojaan ajanut, kun tajusin ketkä siinä haaskalla sillä kertaa ruokailivat. Varis juu, mutta siinä teputteli myös maakotka! Tienvarsipenkassa. Mahtava näky. Toivoin että se on kunnossa kun noinkin rohkeasti ruokaili. Mutta tuli siitä hyvä mieli ja hymy veti suupielet korvia kohti. Maakotkan näkee täällä useinkin taivaalla, mutta ei tienposkessa.
* * * * * *
|