Ulkoloishäätö onnistui hyvin,väiveet hävisivät, toinen häätö varmuuden vuoksi ihan näinä päivinä.     Muuta vipinää sitten oli, ikävä kyllä, sillä Trullin omatoiminen vierailu Roxyn tarhassa oli hedelmällinen. Nuo rievatut vain toisinaan keksivät ne keinonsa.  Minusta on aina ikävä tehdä näitä purkuja, kun kaikkensa on kuitenkin tehnyt ettei mitään tapahtuisi ja nartulle se on aina kuitenkin rankka troppi. Varsinkin kun itse kaiken kiireen keskellä ehdin välillä unohtaa sen ultrauksen, joten meni turhan myöhälle, kun aikaisemminkin olisi jo voinut todeta ja purkaa. Roxya olen harkinnut yhdeksi mahdolliseksi nartuksi josta jatkot saattaisin ottaa, Trulli myös sinänsä on kelpo rekikoira. Nämä vain yhdistelmänä ei ole sellainen skenaario joita itselleni välttämättä tahtoisin. Tulos olisi toivottavasti työteliäita ja johtajapotentiaalilla varustettuja rekikoiria, mutta aika turhankin vilkkaita omaan makuuni, sosiaalisia kyllä olisivat varmaan olleet. Sitä on vaikea muille perustella, mutta koirani tuntien en vain näitä kahta yhdistäisi.

Hauska tai no, ihme kuriositeetti on se, että koko väive-episodin alunperin hoksasin siitä, että Cherin molemmat korvantaustat olivat ruvella. Kauheeta, miten en ollut nähnyt moista ja kauheesti varmaan ollut öttiäisiä kun raasu korvansakin raapinut. No eihän Cheri niitä ollut raapinut eikä koko hommalla ollut mitään tekemistä väiveiden kanssa. En tiedä mikä feromonipommi tuo tytteli on, mutta Vexinhän näin sen korvia nuoleskelevan jo ennen koko härdelliä. Nyt sitten on täällä sisällä edelleen asustelevat matonkuviot alkaneet saman homman, eli Elkku nuoleskelee Cherin korvia. En ole päässyt selvyyteen että onko sillä niin herkkua korvavaikkua (kun ei sitä ole) vain mikä tämä juttu on. Mutta onni sinänsä että koko korvahässäkän takia äkkäsin väiveet noinkin ajoissa.

Korvavaikusta puheenollen;  meidän makkarista alkoi hävitä korvatulppia. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että vaihtoehdot on melko minimaaliset. Elkku ei varmaan makkariin edes menisi, koska se on kielletty. On se kielletty Cheriltäkin, mutta sinne se vaan hipsii heti minun perässä. Sama kuin Crista aikanaan, ei mitään tehoa selittää että   "EI".    Crista killitti aavistuksen harittavansumuisilla silmillään ja veti loppuun asti roolin että    "Me no comprendo" .  Cheri hiippailee sinne kun en ole kotona ja toinen puolisko nyt ei huomaa vaikka vähän enempikin ois hässäkkää. Se on nyt vetänyt seittämän korvatulppaa neljässä päivässä.


                                       *       *       *       *       *       *       *





 
 

Cheri asuu edelleen sisällä. Siihen on ihan just yhtä vähän mitään varsinaista syytä, kuin oli kaksi vuotta sitten siskonsa Cristan sisälläasumisen venymiseen. Minusta vain on niin hauskaa kun joku huskynkuvatus killittää aamulla tuvan matolla makoillen minua silmiin kun avaan makkarin oven, joskus kaheksalta, joskus puol ykstoista. Tosi pitkään ulkoilutin Cherin ja mettäkoira Elmerin hihnassa, tai siis pissitin, ei ne muuta tahonneet keretä tehäkään ennen kuin piti jo äkkiä päästä takaisin sisään. Tuntui vain kivalta pitkästä aikaa pitää kahta koiraa hihnassa :) ihan kuin olisin dog sitter Nykissä...tai se pikkutyttö joka aikanaan leikisti talutti seefferiä, vaikka oikeesti piti kädessä vain pajunoksaa.
Cheri on muutenkin hauska, ihan kuin kaikki muutkin sisällä asuneet. Ulos kun sen päästää, se tekee tarpeensa melko nopsaan ja sitten jo kiiruusti sisään, sillä kylmä kangistaa nopeasti.

                                                 *     *     *     *     *     *     *

 
 
Picture
                       Saaliin puolesta tuli tällä kertaa mahalasku.
                Ei johtunut todellakaan ainakaan koirasta, ei koiran
                            isännästä, eikä edes perässähiihtäjästä.
                  


Kolmen päivän kunnon lumisateiden jälkeen on nyt vähän plussan puolella. Tässä odotellessa ja katsellessa kun lumet tulevat rytinällä katolta alas, on hyvää aikaa päivittää juttua tänne. Koirien ruokinnan jälkeen onkin sitten tiedossa miten loppupäivä kuluu:  Tiukkaan tinttaantunutta lunta siirtäessä.

Viikko takaperin sunnuntaina lähdin ensimmäistä kertaa varsinaisesti hirvimetälle. Jarin ja Elkun kanssa starttasimme yhdeksän jälkeen. Lunta oli jo jonkun verran, mutta ei vielä kulkemista haittaamaan. Pakkaskelissä oli äänettömästi eteneminen hankalampaa, koska pakkaslumen pinta oli rapsakoitunut ja räsähti askelten alla. Minun piti kuulemma yrittää astua mahdollisimman tarkkaan edelläkulkevan voudin jalanjälkiin. Kävi mielessä että hmm, mikähän osa tästä on pelkkää asennekasvatusta...
Keli oli hieno ja aurinkoinen, muutaman asteen pakkanen esti liiallisen hikoilemisen ja toisaalta teki sen ettei tulia viitsitty tehdä ollenkaan, sillä pitempään aloillaan istuminen ei houkutellut. Yksi tauko pidettiin että saatiin evästä syötyä. Siinä kohtaa Elkulla oli ensimmäinen haukku; grillimakkarahaukku :)  Tunsin itseni koppeloksi.  Oli sitten pari muutakin koppelohaukkua, mutta hirviä ei näkynyt, siis ei edes jälkiä, mikä oli jo melko ihmeellistä. Tuli mieleen ettei ole hirvimetällä ihan niin yksinkertaista kuin Afrikassa eteentuupatun saaliin ampuminen. 
En tainnut olla ihan hyvä maskotti tälle reissulle. Kolmisen tuntia ehdimme tarpoa vaaranrinteitä ylös ja alas, kun kajahti jyhkeä haukku, ihan erilainen kuin päivän ensimmäiset haukut. Olimme varmoja että se mahtaa nyt olla hirvi. Kinkaman taakse ei kunnolla nähnyt, ja aikamme odoteltuamme lähdettiin hiipimään haukulle. Se olikin jännää puuhaa, laittoi veret kiertämään ja päätin samantien tulla heti huomenna uudestaan metille! Haukussa oli lopulta kuitenkin "vain" iso metso. Ikävä kyllä linnunpyyntiaika oli jo ohi, ei saatu metsopaistia.

Monta syksyä on jo ollut tarkoitus että lähtisin matkaan, mutta kun nämä siperialaisetkin tahtovat syksyllä viedä tarkkaan kaiken liikenevän ajan, on se oikea metilläkäynti aina vain jäänyt. Viimeinen kerta tuo ei kyllä ollut, oli se kokemus niin hieno, vaikkei hirveä saatukaan nurin. Omassa hommassaan hyvän käyttökoiran työn seuraaminen on mielenkiintoista ja mahtavaa! Eikä ole itsellekään haitaksi viettää silloin tällöin päivä maastossa, tarpoa viisi tuntia yhtä soittoa, saldona noin 15 kilometriä, hyvä mieli ja reidet hapoilla.

Enemmänkin kirjoitettavaa päivästä on, mutta koska juttu julkaistaan aikanaan RIISTA-lehdessä, on minun  maltettava tässä kohin koko stooria laittamasta.

                                             *     *     *     *     *     *     *