Yöllä ja aamulla satoi lunta.
Sen verran, että tienoo on ihanan näköistä. Lumi valaisee uskomattoman paljon. Tämä kuva on ruokinnan jälkeen joskus iltasella, puoli seitsemän aikaan. Tarhalla pitää valot jo olla näillä main, vaikka ruokinnan jos kuuden jälistä ehtii valmiiksi, ei vielä tarvita.

Aamupäivällä töihin ajellessa, hoksasin ojanpenkassa korpin ja variksen samalla raadolla. Ehdin ajatella, että se raato oli aivan tuore ja punaruskea, toivoin että kettu, eikä pystäri. En ajatellutkaan jarruttaa ja pysähtyä sadan metrin päähän, huonossa paikassa kaarteessa. Koska jos siinä jo haaskalla ollaan, kuollut se on.
Takaisin ajellessani, neljän maissa, kurottauduin vastapuolenkaistaa kattelemaan josko näkyisi mikä se on. Hyvä etten ojaan ajanut, kun tajusin ketkä siinä haaskalla sillä kertaa ruokailivat. Varis juu, mutta siinä teputteli myös maakotka! Tienvarsipenkassa. Mahtava näky. Toivoin että se on kunnossa kun noinkin rohkeasti ruokaili. Mutta tuli siitä hyvä mieli ja hymy veti suupielet korvia kohti. Maakotkan näkee täällä useinkin taivaalla, mutta ei tienposkessa.


                                                   *     *     *     *     *     *

                                             Elmerin työmaata


Muonio kuuluu niihin neljään kuntaan, joissa hirvenpyynti on kolmen vuoden kokeiluna aikaistettu alkamaan Ruotsin malliin jo 1.9.   Koska vasoja ei haluttu ampua ensimmäisellä jaksolla ennen kiimarauhoitustaukoa, oli mahdollista ottaa vain sonneja, mieluummin ylivuotiaita tai muuten nuoria ja siten parempilihaisia. Meidän pyyntimailla vain eivät nyt haukussa pysyneet muut kuin emävasaporukat. Elmeri alkoi jo pikkuhiljaa turhautua ja levitellä etukäpäliä, kun ei ammuta vaikka hyvin pitäisi olla hollilla ja sitkeä oli haukku. Sille olisi taas hyvinkin ammuttu viisi tai kuusi elukkaa, mutta selitäpä se koiralle.

Onneksi Elkun työ palkittiin parilla koppelolla kiimarauhoituksen aikaan, kun oli siis hetki linnunpyynnillekin.

Tauolla oli aikaa Jarilla metsästää myös kameran kanssa. Tässä yksi kuva syyskuun lopulta, jolloin Elkku haki ja löysi emän ja kaksosvasat. Haukkui hyvin ja pitkään, mutta ihmetteli kun kuuluu vain kameran laukaisu.

              Ikiaikaisia vaistoja - Elmeri ja kaksosvasojaan suojeleva emä  



Ja saatiinhan Elkulle lopulta ammuttua se hirvikin lokakuun alussa pyynnin taas jatkuttua. Hyvä nuori sonni, josta puolet on jo meidän pakkasessa.

                                         *     *     *     *     *     *     *

Syksy on ollut Elmerille ja Elmollekin metsässä liikkumisen aikaa. Elokuun lopussa hirviporukasta osa oli Miaksen kämpällä talkoilemassa uutta siltaa joen yli. Edellisenä vuonna rakennetun oli talven jäät pukanneet sen verran pahasti poikittain, ettei sitä yrityksestä huolimatta saatu hilattua takaisin paikoilleen. Se oli purettava ja rakennettava uudelleen ja paremmin. Tänä syksynä häärivät pitkää päivää mukana myös Elmo sekä ruotsinvalkoinen Minttu.


 21.8.   SamPa-silta I

                                          SamPa I:n  siirtoyritys meni poskelleen.  
                     Olli viilentelee. "Koska jonkun oli uitava".  Sami ja Minttu
                                     jelppivät vinssiketjun kiinnittämisessä.

                     Elmo viilentelee mieluummin rantatörmän ruohikossa


 Seuraavana päivänä,  22.8.  SamPa-silta II

                   SamPa II valmistumassa hyvää vauhtia ja näyttäisi kantavankin.

                      SamPa II  siistittynä.   Sami ja Minttukin hengähtävät.

                                             

                                         Elmo rantamaalla syyskuussa.


                                                   *     *     *     *     *     *     *

Cheristä siis lähtivät väiveet kaksi vuotta vanhalla Frontline-ampullilla, samoin Elkusta (jossa niitä ei ollutkaan). Tarhalla muut joutuvat häätöä odottamaan, sillä maanantaista asti on satanut enempi vähempi kaatamalla vettä. Pakkasta lupailtiin ensin jo keskiviikolle, mutta nyt vasta perjantaille.
Rapsuttelut ovat lisääntyneet muutamaan koiraan, silti suurin  osa ei rapsuttele.

Cheri-pulla on Crista-siskonsa tavoin ottanut tämän kotisisäkoirahomman aivan tosissaan. Minä olen aamuisin lähtenyt töihin viimeistään puoli kahdeksalta, ja palaillut sitten kuuden maissa. Jari on toki Cheriä ja Elkkua ulkona käyttänyt, mutta Cheripä ei suostu pissaamaan. Voi hyvät hyssykät. Itepähän tietää. Muutenkin Cheri on niitannut itsensä tuohon samaan paikkaan tuvan matolla. Sillä on toki koko talo käytössä yötä päivää, mutta ei se kovin paljoa itsekseen peippaile. Mistähän ne hirmutarinat kaiken tuhoavista huskyista saa alkunsa..?    No, varmaan ihan aiheesta, mutta Cheri ei todellakaan kuulu niihin. Eikä meillä kukaan muukaan sisällä asunut ole vahinkoa aiheuttanut.       Jaa...no... Senja söi kahden viikon sisälläasumisen jälkeen molemmat gpsr-piuhat...  á 40e   mutta onneksi ei saanut itse tsäkäriä kun oli järsinyt myös seinässä olevaa tietsikan sähköjohtoa.       Trulli asui paluunsa jälkeen eka yön sisällä...saldo:  tuhottu ompelukoneen johto; sekä sähköliitäntä että poljin.

Cheri ei saavutetuista eduista luovu. Tässä kohtaa tuvan matolla se päivystää suurimman osan ajasta, vaikka mikä olisi. Jossain vaiheessa iltaa se onnistui syömään Elmerinkin loppunaput kun itse olin puhelimessa ja Jari paistoi muikkuja. Ovela pikku sittiäinen.

Perjantaina havaitsemani Cherin korvantaustat tutkin huolella heti, mutta vasta seuraavana aamuna koiraa rapsutellessa ja sen kellahtaessa selälleen huomasin että sillähän on väiveitä. Pikatarkastuksessa tarhalla niitä löytyi useasta muustakin, muttei kaikista. Kukaan ei kuitenkaan juurikaan rapsutellut ja toukokuun lopulla annettu vuosittainen sisä- ja ulkoloishäätökin johti siihen etten tullut kuvitelleeksikaan moista vaihtoehtoa.
Cheri ja iltasella hirvimetsältä sisälle tullut Elkku saivat Frontlineampullit nahkaan, vaikka päiväys niistä kyllä oli jo mennyt. Elkussa en liikettä havainnutkaan, mutta käsiteltävähän sekin oli. Cherin öttiäiset makasivat seuraavaan aamuun mennessä ketarat ojossa sen makuupaikalla.
Väiveitä ei ole kellään onneksi vilisemällä, jokunen hiippailija kyllä. Eivät varmaankaan ole siis kauaa kerenneet lisääntyä, mistä sitten ovat ilmestyneetkin. Pitkin syksyä olen kyllä käynyt kolmella eri eläinlääkärin vastaanotolla, siruttamassa, rokottamassa tai verikokeissa, yhteensä seitsemän eri koiran kanssa, että yksi vaihtoehto on siinä. Elmerikin on kämpällä pyörinyt paikoissa joissa muitakin koiria liikkuu.
Erkkarissakin olin, mutta ilman koiraa, tuskinpa niitä minun housunlahkeessa tänne asti matkasi.
Tulivat mistä tulivat, pois ne on saatava. Aloitin soittorumban lähikasvattajille, josko jollain sattuisi olemaan tarpeeksi ylimääräistä Cydectiniä tai vastaavaa, mutta ei ivermektiiniä, ne jätän nyt lopullisesti, koska tehot ovat mitä sattuu juuri väiveeseen. Tippoja löytyi sieltä täältä, mutta ei riittäisi koko laumalle. Oli siis odotettava maanantaihin ja toivottava että Salminen Pellossa olisi a) töissä ja b) Cydectiniä varastossa, nythän on kovan kysynnän aika.
Onneksi Juha oli Jämiltäpaluureissullaan joutunut ottamaan tirsat autossa jossain vaiheessa yötä ja herätessään seitsemän aikoihin tullut ajatelleeksi pirauttaa Salmiselle Cydectinin toivossa. Onneksi! Säästyin neljän tunnin edestakaiselta ajolta. Sitäpaitsi Salminen oli syyslomalla. Mutta tavoilleen uskollisena oli vastannut puhelimeen: "Syyslomallahan tässä ollaan, mutta mitäs sulla ois?"  Vastaanotolle päästyään oli Juha todennut Pekan operoivan täyttä häkää jotain kissaa, ja asiakkaita oli jonoksi asti. Syyslomalla. Se on taivaan tosi, että kun Pekka joskus praktiikkansa lopettaa, me ollaan täällä yhtä huipputyyppiä vailla.

                                            
                                                          *     *     *     *     *

Tarhalla on juoksut parhaillaan kuudella nartulla, kellä missäkin vaiheessa. Nuna ja Lilli humputtelevat keskenään, Rulla asustelee yksin. Taigakin tiputtelee. Siskonsa Piika näköjään myös, mutta emänsä Kuura ei. Kuuran astuttaminen saa nyt sitten varmaan jäädä toteuttamatta. Mutta onhan noissa sen tyttärissä kaikki potentiaalisen hyviä jatkoa ajatellen. Taigan astuttamista tähän juoksuun pyörittelen mielessäni. Gubben pallivika harmittaa tosissaan, mutta minkäs sille voi.
                                                                                                                         
Roxy ei toivottavasti ole tärpeissä, sillä Trulli survoi itsensä maanantai-iltana ruoan päälle naapuritarhaan vierailulle. Uskomattoman pienestä välistä mahtuu husky. Kello oli jo yhdeksän illalla ja valot sammutettu tarhalta, kun iltajoikaamisen seasta aavistelin jotain muutakin. Ikkunasta kuulin että joku kiljuu, ryntäsin tarhalle t-paidassa ja kotiseslongeissa, jalkaan vetäsin kuistilta Jarin roimavartiset. Siellähän ne olivat, Roxy kopissa selällään ja Trulli puoliksi ulkona, Roxy kiekui ja Trulli yritti pysytellä paikallaan. Toivoin ettei tämä olisi niitä nalkkeja jotka kestää puoli tuntia, pakkasta oli muutama aste. Irtosivathan ne siitä, jätin Trullin sinne missä olikin, ei ne enempää vahinkoa ehtisi saada aikaan, aamulla miettisin uudet järjestelyt. Villasukat haisi karmealle, sillä isännän roimavartisissa taisi olla muikunroiskeita sisäpuolellakin, luntakin niihin oli tietysti satanut.
Roxyn ultraan aikanaan ja jos vipinää on, niin puretaan. Molemmat koirat ovat sinänsä käyttökelpoisia, mutta eivät yhdistelmänä.

Cheriltä löytyi molempien korvien alta poskista rupiset laikut. Mitä ne lopulta ovat, en vielä tiedä, mutta Cheri muutti eilen sisälle, elämänsä ensimmäistä kertaa. Sitä ei kyllä huomaa mistään, sillä tiitterä pulla on kuin kotonaan. Suuri Hirvikoira Elmeri tuli myös alkuillasta metiltä ja jäi tietysti sisälle yöksi. Molemmat saivat vähän hirvenroippeita ja siellä ne pötköttivät tuvan matolla yönsä, vaikka koko talo oli käytössä.
Sopu ja yhteiselo olivat toki itsestään selvät, mutta siskokset Cheri ja Crista eivät muuten ole samoilla linjoilla urosmaun suhteen. Cristahan asui sisällä pari kuukautta toissa vuonna juuri näihin aikoihin.

Cheri ja Elmeri


Cheri ei käsitä mikä tässä punaisessa pystäriherrassa nyt on niin ihmeellistä, tuossahan se vain maataretkottaa. Elmeri taisi olla tyytväinen rauhallisesta seuralaisesta.

                                                                      *     *     *     *     *

Edellinen blogin kuva heinäkuun lopulta oli varmaankin enteellinen noin asenteellisesti - tai no, ollaanhan siinä perät vastakkain -  sillä Susi ei todellakaan ole kantavana. En moista kuvitellutkaan, mutta uskalsin toivoa kuitenkin, ihan pikkasen, että jospa nyt sittenkin. Kreetalta kotiin palatessamme oli kuherrus(?!?)tarhassa rauha maassa ja Argosta kiinnosti enempi juoksutarhassa jolkotteleva Suden sisko Sinko. Eli tilanne oli selvästi jo ohi. Tanja ei ollut havainnut mitään astumiseen viittaavaakaan, toisaalta eihän tarhalla kukaan jouda päivystämään toiminnan toivossa. Eli sain edelleen jatkaa toiveideni ylläpitämistä, koska olihan se mahdollista...olihan..?!
Susi suvaitsi lappaa vettä myllyyn esittämällä tooodella lutusta ja kiehnasi minkä kerkesi. Ei se neidin luonteenvastaista ole muutenkaan, mutta nyt meni överiksi. Tai sitten sitä näkee mitä haluaa, tietty. Jotenkin Susi alkoi pyöristymäänkin ja nyhväsi sen luunsa kanssa kaiken päivää eikä edes kärtynnyt uudelle tarhakaverilleen, siskonsa pojalle Ricolle, jonka hain Leenalta pari viikkoa lomaltapaluun jälkeen. 

Jippajee, pentuja Sudelle, vihdoinkin!!!

Ruokin tietenkin, varmuuden vuoksi, sen mukaan.    Ja Susi söi.    Sekin on epätävallista, että se syö yli oman tarpeen.
Koska astumisajankohta oli  +- 5 päivää, vein Suden ultraan jossain periaatteessa 43-53 vrk:n kohilla.    Ei mitään.  Yritin eläinlääkärille ehdottaa että jospa se ei vain näy, sieltä rasvakerrosten lomasta.     Ei.    Ei näkynyt.
Myöhemmin kuulin, että Mariannella oli sinä samaisena päivänä käynyt neljä vai viisi ultrattavaa sippenarttua, ja kaikki, joiden ei haluttu olevan tiinenä, olivat, ja se yksi ainoa, eli Susi, jonka tahottiin olevan, ei ollut.

No, nyt on Suttura laihiksella.On se kyllä pönäkkäkin.

Muuten oli lomamme aikana ollut kaikki tarhalla toiveiden mukaan ja rauhallista. Tanja tuntee koirat, ja koirat tuntevat Tanjan, eli mitään jäynää eivät enää yritä kehittääkään. Siitä todisteena pari Tanjan Kreetalle lähettämää kännykkäkuvaa edelleen hyvin käyttäytyvistä koirista, vaikka emäntä on ollut poissa jo yli viikon.

                    Isä ja poika, Piiveri ja Gubbe, kyynärpäätaktiikkaa tarhan ovella
                                           ruokakuppien täyttymistä odotellessa.

                                              Mallioppilaat, veljekset Button ja Ayrton,
                                                       odottelevat lupaa ruokakupille.

                                                                  *     *     *     *     *